Mätäkiven pohjavesialueen suojelusuunnitelma on päivitetty

17.05.2018

Tuusulan Mätäkiven 1. luokan pohjavesialueen suojelusuunnitelma on päivitetty. Suunnitelman tavoitteena on turvata puhtaan juoma- ja talousveden saanti Helsingin seudun ympäristöpalvelut kuntayhtymän Kuninkaanlähteen ja Tuusulan seudun vesilaitos kuntayhtymän Firan vedenottamoilta sekä kiinteistöjen talousvesikaivoista. Pohjavesialueen riskejä selvitettiin kartoittamalla muun muassa teollisuuden toimintoja, pilaantuneita maa-alueita sekä kiinteistöjen jätevesien käsittelyä ja öljysäiliöiden kuntoa.

 

Mätäkiven pohjavesialueen kemiallinen tila on luokiteltu huonoksi sen eteläisen B-alueen osalta. Sammonmäen teollisuusalueella maaperän ja pohjaveden on todettu pilaantuneen liuottimina käytetyillä klooratuilla hiilivedyillä. Alueella on ollut 1970-luvulta alkaen korjaamotoimintaa, konepaja, automaalaamo sekä kemikaalien ja jätteiden varastoalueita. Kiinteistöllä on nykyisinkin toiminnassa korjaamoita sekä varasto- ja huoltohalleja.

 

Alueella on tehty vuodesta 2001 lähtien useita pohjavesitutkimuksia, mutta kloorattujen hiilivetyjen poistaminen maaperästä ja pohjavedestä on vaikeaa ja hidasta. Alueella aloitettiin vuonna 2001 suojapumppaus, jolla on pyritty varmistamaan, että kloorattuja hiilivetyjä ei kulkeudu Kuninkaanlähteen vedenottamolle asti. Tuusulan kunta on parhaillaan kaavoittamassa alueelle Focus-liikekeskusta, jonka myötä perinteinen teollisuustoiminta tulee vähenemään. Kaavoituksen tavoitteena on ottaa pohjaveden suojelu aiempaa paremmin huomioon.

 

Teollisuustoiminnan lisäksi myös yksityiskiinteistöjen ja pienyritysten toiminnalla on suuri merkitys pohjaveden laatuun. Kiinteistökyselyn ja tarkastusten myötä selvisi, että vain murto-osa alueella sijaitsevista maanalaisista öljysäiliöistä on huollettu ja tarkastettu asianmukaisesti. Alueella sijaitsee lukuisia maanalaisia ja suojaamattomia öljysäiliöitä, joista voi aiheutua vuotoja maaperään. Maan alle sijoitetun öljysäiliön rikkoutuessa vuoto on vaikeampi havaita kuin maanpäällisessä säiliössä.

 

Pilaantuneen maaperän puhdistus on vaikeaa, aikavievää ja kallista, sillä pahimmassa tapauksessa maaperän poiston lisäksi saatetaan joutua purkamaan myös kiinteistöllä olevia rakennuksia. Lisäksi pohjavesialueella tapahtuneella öljyvuodolla voi olla laaja-alaiset ja pitkäkestoiset seuraukset, sillä esimerkiksi pohjaveteen päässeen öljyn on todettu pysyvän muuttumattomana vuosikymmeniä.  Keski-Uudenmaan ympäristökeskus muistuttaa, että asuinkiinteistöjen osalta tärkein pohjaveden suojelutoimenpide on öljysäiliöiden säännöllinen huolto ja tarkastukset.

 

Suojelusuunnitelman tekivät yhteistyössä Tuusulan kunta, Tuusulan seudun vesilaitoskuntayhtymä, Helsingin seudun ympäristöpalvelut kuntayhtymä, Keski-Uudenmaan ympäristökeskus sekä Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry toimi suunnitelman konsulttina.

 

Suojelusuunnitelma löytyy ympäristökeskuksen verkkosivuilta osoitteesta /sivu.tmpl?sivu_id=7367. Lisätietoja antavat vs. ympäristösuunnittelija Paula Luodeslampi, puh. 040 314 4740 ja ympäristökeskuksen johtaja Risto Mansikkamäki, puh. 040 314 2253, sähköposti: etunimi.sukunimi@tuusula.fi.

Takaisin