Hajajätevesien käsittelyä koskeva lainsäädäntö on uudistunut

26.04.2017

Haja-asutusalueen jätevesien käsittelyä koskeva lainsäädäntö uudistui huhtikuun alussa. Uudistuksen keskeinen sisältö on puhdistusvaatimusten kohtuullistaminen sekä korjaustoimenpiteiden kohdistaminen ensisijaisesti ranta- ja pohjavesialueilla sijaitseville kiinteistöille.

Ympäristönsuojelulain muutoksella ei ole vaikutusta uudisrakennuksiin. Niillä on edelleen oltava lain puhdistusvaatimukset täyttävä jätevesienkäsittelyjärjestelmä. Lievennyksiä tulee ennen vuotta 2004 rakennetuille kiinteistöille.

Aikataulu ja vaatimukset ranta- ja pohjavesialueilla

Kiinteistönomistajan kannalta olennaisinta on selvittää oman kiinteistön sijainti suhteessa vesistöihin ja pohjavesialueisiin. Mikäli kiinteistöllä sijaitseva rakennus, jossa syntyy jätevesiä, sijaitsee lähempänä kuin 100 m vesistön rantaviivasta tai pohjavesialueella tulee jätevesijärjestelmät uusia 31.10.2019 mennessä. Järvenpäässä, Keravalla, Mäntsälässä ja Nurmijärvellä tulee noudattaa lisäksi kuntien ympäristönsuojelumääräysten perustasoa tiukempaa puhdistusvaatimusta. Koska Tuusulassa ei ole ympäristönsuojelumääräyksiä, ratkaistaan jätevesien käsittelyvaatimukset ranta- ja pohjavesialueilla tapauskohtaisesti. Ratkaisun perusteena ovat mm. vesiensuojelu sekä pohjaveden ja maaperän pilaamiskiellot.

Ranta- ja pohjavesialueita koskevat tiukempi puhdistusvaatimus voidaan saavuttaa esimerkiksi johtamalla käymäläjätevedet umpisäiliöön ja käsittelemällä harmaat jätevedet maasuodattamossa tai johtamalla kaikki jätevedet umpisäiliöön tai johtamalla puhdistetut jätevedet herkän alueen ulkopuolelle.

Vaatimukset muilla alueilla

Jos kiinteistö sijaitsee muualla kuin ranta- tai pohjavesialueella, tulee sen jätevesijärjestelmä uusia silloin, kun kiinteistölle rakennetaan vesikäymälä, uusitaan jätevesijärjestelmä tai tehdään rakennuksen rakentamiseen verrattavissa oleva korjaus- ja muutostyö. Missään vaiheessa kiinteistöjen olemassa olevista jätevesijärjestelmistä ei saa aiheutua ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa.

Huussi ja kantovesi sekä ikävapautus

Uudistusvaatimukset eivät koske kiinteistöjä, joilla on kantovesi ja kuivakäymälä. Samoin kunnostusta ei tarvita, jos kiinteistö liitetään viemäriverkostoon tai kiinteistöllä on jo säädökset täyttävä jätevesijärjestelmä. Ikävapautuksen perusteella uudistamisesta ovat vapautettuja sellaiset kiinteistönomistajat, jotka ovat syntyneet ennen 9.3.1943 ja asuvat kiinteistöllä vakituisesti. Tässäkin tapauksessa jätevesijärjestelmän on oltava käyttökuntoinen ja jätevesistä ei saa aiheutua pilaantumista.

Valvontaa pilaantumisen ehkäisemiseksi

Keski-Uudenmaan ympäristökeskus valvoo, ettei haja-asutuksen jätevesistä aiheudu ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa. Mikäli pilaantumista tai sen vaaraa aiheutuu, voi Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta velvoittaa uudistamaan järjestelmän tietyn määräajan puitteissa. Ympäristön pilaantumisen kannalta riskialueita voivat olla taajaan rakennetut asutuskeskittymät, joissa vanhoja jätevesijärjestelmiä on lähekkäin talousvesikaivojen kanssa. Jokaisen kiinteistönomistajan kannattaa huolehtia siitä, että jätevedet tulevat hyvin puhdistetuiksi ja oma lähiympäristö säilyy viihtyisänä ja terveellisenä.

Lisätietoja asiassa antavat ympäristösuunnittelijat Anu Tyni, p. 040 314 4728 ja Paula Luodeslampi, p. 040 314 4740 sekä ympäristövalvontapäällikkö Katariina Serenius, p. 040 314 4732. Sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@tuusula.fi

Muuttuneet säädökset löytyvät:

Laki ympäristönsuojelulain muuttamisesta (19/2017)
http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2017/20170019

Valtioneuvoston asetus talousjätevesien käsittelystä viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla (157/2017)
http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2017/20170157

 

Takaisin