50 vuotta vesiensuojelutyötä Vantaanjoen vesistöalueella - vesiensuojeluyhdistyksen näyttely esillä Tuusulassa

28.10.2013

Vantaanjoen veden laatu oli huono 1960-luvun alussa. Tämä johti kuntien, teollisuuden ja erilaisten yhteisöjen yhteisponnistukseen jokivesistön saastumisen pysäyttämiseksi.  Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry perustettiin 7.5.1963. Yhdistyksen toimintaa esittelevä näyttely on nyt esillä Tuusulan kunnantalolla ja sen jälkeen pääkirjastossa.

Jätevedet pois joesta

Jo ensimmäisen kymmenen toimintavuoden aikana tavoitteeksi tuli Vantaanjoen ja sen sivuhaarojen muuttaminen likaviemäristä virkistyskohteeksi.  Aluksi yhdistyksen toiminta kohdistui yhdyskuntien ja teollisuuden jätevesien johtamiseen puhdistamoihin ja puhdistamojen toiminnan parantamiseen. Pian mukaan tulivat myös haja-asutuksen ja maatalouden vesistökuormituksen vähentämistoimet.

Veden laatu on parantunut

Työ on tuottanut tulosta ja kuormitus Vantaanjokeen ja sen sivuhaaroihin on laskenut murto-osaan sitten 1960-luvun. Tuusulassa Jokelan puhdistamon sulkeminen on parantanut selvästi Palojoen veden laatua ja luonut edellytyksiä taimenen lisääntymiseen joessa. Vantaanjoen jokihaarat Tuusulanjoki ja Palojoki Tuusulassa ovat tällä hetkellä tyydyttävässä ekologisessa tilassa, ja Keravanjoen yläosalla tila on hyvä. Tietoa vesien tilasta saadaan vesiensuojeluyhdistyksen toteuttamalla yhteistarkkailulla.

Tietoa ja kannustusta kuntalaisille

Tuusulan kunta on ollut yhdistyksen jäsen toiminnan alusta asti. Kuntalaisille yhdistyksen toiminta on näkynyt mm. haja-asutuksen jätevesien neuvontahankkeessa. Yhdistyksen neuvojat ovat viimeisenä kolmena vuotena tehneet neuvontaa yhteensä 530 kiinteistöllä Tuusulassa. Puolueeton, kunnan ja ELY-keskuksen rahoittama neuvonta on otettu hyvin vastaa haja-asutusalueella, kertoo ympäristösuunnittelija Anu Tyni Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksesta.

Yhdistys kannustaa asukkaita myös nauttimaan vesistöistä. Alueen virkistyskäyttömahdollisuuksista yhdistys on tehnyt esitteet Virkisty Keravanjoella ja Virkisty Vantaanjoella. Taskuun mahtuvat esitteet kertovat Keravanjoen ja Vantaajoen melonta-, kalastus- ja muista virkistysmahdollisuuksista.

Näyttely kunnantalolla ja kirjastossa

Vantaanjoen vesiensuojelutoimia esittelevä näyttely on esillä 29.10 - 12.11 Tuusulan kunnantalon ala-aulassa (os. Hyryläntie 16) ja 13.11.- 25.11. pääkirjaston yläkerrassa (os. Autoasemankatu 2). Näyttelyn lisäksi kirjastossa on mahdollisuus tutustua vesiensuojelua koskevaan kirjallisuuteen. Näyttelyn graafisesta suunnittelusta on vastannut Vappu Ormio.

Lisätietoja
• limnologi Heli Vaahtera, Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry, puh. 050 327 0202
• ympäristösuunnittelija Anu Tyni, Keski-Uudenmaan ympäristökeskus, puh. 040 314 4728.

Takaisin