Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen www-sivut
Takaisin ylös

Varoitus Nurmijärvellä Valkjärven jäällä liikkuville - hapetin on käynnissä koko talven

01.02.2018

Nurmijärven Valkjärvellä on järven syvänteessä kaksi hapetinta, joista pohjoisempi hapetin on käynnissä talvella. Tämän vuoksi hapettimen ympärillä voi olla heikkoa jäätä ja hapetin kannattaa kiertää vähintään 15 metrin etäisyydeltä. Molemmat hapettimet on merkitty ympäri vuoden keltaisella huomiopoijulla. Käynnissä oleva hapetin on lisäksi nyt talvella merkitty heikoista jäistä varoittavilla varoituskylteillä.

 

Valkjärven hapetus on aloitettu vuonna 1991. Nykyisin käytössä on kaksi hapetinta, joista pienempi on käynnissä lähes koko vuoden syystäyskiertoa lukuun ottamatta ja tehokkaampi hapetin toukokuusta lokakuun loppuun. Hapetuksen avulla järven pohjanläheisen vesimassan happipitoisuutta on saatu kasvatettua, mikä on vähentänyt fosforin liukenemista pohjasedimentistä yläpuoliseen veteen ja siten järven sisäistä kuormitusta ja rehevöitymistä.

 

Mixox-hapetinten huollon ja ylläpidon hoitaa Vesi-Eko Oy. Valkjärven hapetuksesta ja veden laadun seurannasta vastaa Keski-Uudenmaan ympäristökeskus.

 

Lisätietoja asiassa antaa vs. ympäristösuunnittelija Paula Luodeslampi puh. 040 314 4740, etunimi.sukunimi@tuusula.fi

Takaisin