Kellokosken ja Nummenkylän pohjavesialueiden riskien selvitys käynnissä Järvenpäässä ja Tuusulassa

04.05.2020

Järvenpäässä ja Tuusulassa päivitetään Kellokosken ja Nummenkylän 1-luokan pohjavesialueiden suojelusuunnitelmat. Järvenpään ja Tuusulan rajalla sijaitsevan Nummenkylän ja Tuusulan Kellokosken pohjavesialueiden suojelusuunnitelmat on laadittu yhteisraportiksi vuonna 2001. Suojelusuunnitelmien päivittäminen aloitetaan kartoittamalla pohjavettä vaarantavat tekijät alueen asuinkiinteistöille ja yrityksille lähetettävällä kyselyllä. Kysely postitetaan toukokuun alussa. Kyselylomakkeen voi ladata myös ympäristökeskuksen verkkosivuilta osoitteesta www.keskiuudenmaanymparistokeskus.fi alalaidan pohjavesikyselylinkeistä. On tärkeää, että mahdollisimman moni alueen asukas ja yritys vastaa kyselyyn.

Kiinteistöiltä tarvitaan tietoja muun muassa alueella sijaitsevista öljysäiliöistä ja niiden rakenteista sekä maalämpöjärjestelmistä ja jätevedenkäsittelystä. Yrityksille lähetetään oma, tarkennettu kyselynsä mm. kemikaaleista, öljysäiliöistä ja vaarallisista jätteistä. Nämä kaikki voivat muodostaa riskin pohjaveden laadulle.

Kellokosken ja Nummenkylän pohjavesialueilla on tärkeä vedenhankinnallinen merkitys. Kellokosken pohjavesialueella on yksi ja Nummenkylän pohjavesialueella kolme Keski-Uudenmaan Vesi Kuntayhtymän pohjavedenottamoa. Suojelusuunnitelman tarkoituksena on turvata puhtaan juoma- ja talousveden saanti kunnallisilta vedenottamoilta ja kiinteistöjen talousvesikaivoista.

Pohjavettä vaarantavien tekijöiden kartoituksen lisäksi suojelusuunnitelmassa esitetään tarvittavat toimenpiteet pohjaveden laadun ja määrän turvaamiseksi sekä laaditaan ohjeet uusien toimintojen sijoittamisesta pohjavesialueille. Suunnitelma on suositus, ja sillä on viranomaistoimintaa ohjaava vaikutus muun muassa maankäytön suunnittelussa, pohjaveden muuttamis- ja pilaamiskieltojen valvonnassa sekä lupahakemuksia ratkaistaessa.

Kellokosken ja Nummenkylän pohjavesialueiden suojelusuunnitelmien päivitys valmistuu syksyllä 2020. Päivitystyön tekevät yhteistyössä Järvenpään kaupunki, Tuusulan kunta, Keski-Uudenmaan Vesi Kuntayhtymä, Keski-Uudenmaan ympäristökeskus sekä Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry toimii suunnitelman laatijana.

Lisätietoja antaa ympäristösuunnittelija Liisa Garcia, puh. 040 314 4740, sähköposti etunimi.sukunimi@tuusula.fi.

Takaisin