Uimarannat

Keski-Uudenmaan ympäristökeskus ottaa näytteet kaikilta toiminta-alueensa kuntien ylläpitämiltä rannoilta vähintään kolme kertaa kesässä uimakauden aikana (15.6-31.8). Isoilta yleisiltä uimarannoilta näytteet otetaan myös ennen uimakautta.

Näytteenoton lisäksi valvontakäynneilllä tarkastetaan pukukoppien, pelastusvälineiden ja käymälöiden kunto. Ympäristökeskus valvoo myös rantojen siisteyttä ja jätehuoltoa.

Yleisten uimarantojen valvonta perustuu terveydensuojelulakiin (763/1994). Uimarantaveden laadun valvontaan sovelletaan uimarannan kävijämäärästä riippuen sosiaali- ja terveysministeriön asetuksia (177/2008) tai (354/2008).

Uimarantavedestä otetuilla näytteillä seurataan uimaveden mikrobiologista laatua. Lisäksi näytteenoton yhteydessä havainnoidaan aistinvaraisesti sinilevien sekä jätteiden ja muiden materiaalien mahdollinen esiintyminen. Yleisten uimarantojen säännöllinen valvonta tapahtuu ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelman sekä vuosittain laadittavan seurantakalenterin mukaisesti. Kuntalaisilla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, miltä yleisiltä uimarannoilta näytteitä otetaan. Mikäli haluat ehdottaa jotain uutta yleistä uimarantaa Keski-Uudeltamaalta otettavaksi säännöllisen valvonnan piiriin, ole yhteydessä Keski-Uudenmaan ympäristökeskukseen. Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen toiminta-alueen yleisiä uimarantoja koskevat ehdotukset ja huomautukset pyydetään toimittamaan kirjallisesti osoitteeseen Keski-Uudenmaan ympäristökeskus, PL 60, 04301 Tuusula tai sähköpostitse osoitteeseen ymparistokeskus(at)tuusula.fi.

 

Lue tästä lisää:

Uimarantojen vesi

Sinilevä

Järviwiki, ajankohtainen sinilevätilanne

Järvisyyhy

 

Kuntien ylläpitämät uimarannat

Järvenpää
Mäntsälä
Nurmijärvi
Tuusula

Uimavesinäytteiden tulokset

Uimavesien luokitus ja uimavesiprofiilit
Uimavesien laatuvaatimukset

Lisätietoja

Ari Antila, Tapio Multanen, Pia Gummerus ja Helmi Heiska