Tee pihan kevätsiivous ilman haittaa tai mieliharmia naapurustolle

26.04.2017

Kevät paljastaa pihamailta ja kulkuväyliltä edellisen syksyn lehdet ja talvella käytetyn hiekoitushiekan. Kevät on myös aktiivista aikaa pihojen ja puutarhojen kunnostukselle sekä erilaisille rakennushankkeille. Keski-Uudenmaan ympäristökeskus muistuttaa, että kevätsiivousten ja -kunnostusten jätehuolto kannattaa tehdä kerralla oikein roskaamatta ympäristöä sekä aiheuttamatta haittaa ja mieliharmia naapurustolle.

Keski-Uudenmaan ympäristökeskus saa keväisin lukuisia yhteydenottoja savuavista, haittaa aiheuttavista lehti- ja risukasoista sekä laittomasta rakennus- ja muun jätteen avopoltosta. Myös puutarhajätteiden dumppaamisesta metsiin ja puistoihin sekä lehtipuhaltimien luvattomasta käytöstä hiekoitushiekan poistamiseen tulee runsaasti yhteydenottoja.

Määräykset erilaisia taajaan rakennetuilla alueilla ja niiden ulkopuolella

Ympäristökeskus muistuttaa, että asemakaava-alueilla ja muilla taajaan rakennetuilla alueilla risujen, lehtien ja kaikkien muidenkin jätteiden avopoltto on kokonaan kielletty. Lisäksi ympäristökeskuksen sopijakuntien ympäristönsuojelumääräyksissä on asemakaava-alueilla kielletty lehtipuhaltimen käyttö hiekoitushiekan poistamiseen maalis-, huhti- ja toukokuussa.

Taajaan rakennettujen alueiden ulkopuolella saa polttaa avopolttona vain vähäisiä määriä kuivia risuja ja oksia, vaarattomia kasviperäisiä polttokelpoisia jätteitä kuten kuivia olkia ja hakkuujätteitä sekä käsittelemätöntä puujätettä. Poltosta ei saa missään tapauksessa aiheutua naapurustolle savu-, noki-, haju- tai terveyshaittaa.

Puutarhajätteiden kompostointi on suositeltavaa

Puutarhajätteille ympäristökeskus suosittelee kompostointia aina, kun pihalla on tilaa kompostoinnille. Puutarhajätteet voi kompostoida lämpöeristämättömässä kompostorissa tai siistinä pidetyssä aumassa tai kehikossa. Jos kompostoinnille ei ole tilaa kiinteistöllä, tulee ne toimittaa kunnan tai Kiertokapula Oy:n osoittamaan vastaanottoon. Puutarhajätteiden dumppaamisessa puistoon tai naapurin metsään voi jätehuoltomääräysten rikkomisen lisäksi syyllistyä myös toisen omaisuuden luvattomaan käyttöön (so. hallintaoikeuden loukkaukseen).

Lisätietoja asiassa antaa ympäristösuunnittelija Paula Luodeslampi, p. 040 3144 740, etunimi.sukunimi@tuusula.fi.

Takaisin