Ympäristökeskuksen palvelut liittyvät monella tavalla keskiuusmaalaisten arkeen

22.04.2016

Järvenpään, Keravan, Mäntsälän, Nurmijärven ja Tuusulan alueilla ympäristöterveydenhuollon ja ympäristönsuojelun palveluita tuottavan Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen toiminta liittyy monella tavalla alueen kuntien, asukkaiden ja yritysten arkeen. Ympäristökeskus valvoo muun muassa elintarviketurvallisuutta, pohjaveden ja talousveden laatua, vesi- ja jätehuollon toimivuutta sekä koulujen ja päiväkotien terveydellisiä olosuhteita. Se valmistelee Keski-Uudenmaan ympäristölautakunnan päätettäväksi maa-aines- ja ympäristölupia ja valvoo niiden noudattamista. Ympäristökeskus seuraa alueen ilmanlaatua, koordinoi kuntien ilmastonsuojelua ja energiansäästötoimia sekä on mukana erilaisissa vesiensuojeluhankkeissa. Ympäristökeskus huolehtii myös toiminta-alueensa peruseläinlääkintähuollosta, eläinsuojelun valvonnasta ja löytöeläimistä. Kaiken tämän ja paljon muuta Keski-Uudenmaan ympäristökeskus tuotti sopijakunnilleen vuonna 2015 noin 43 000 euroa edullisemmin kuin edellisvuonna.

Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksella oli vuonna 2015 valmisteltavanaan runsaasti ympäristö- ja maa-aineslupia sekä vesihuollon vapautushakemuksia. Ympäristökeskus pilotoi viime vuonna ympäristötoimen lupien ja ilmoitusten sähköistä käsittelyjärjestelmää ja otti sen vuoden 2016 alussa tuotantokäyttöön. Elintarvikevalvonnassa Oiva-raportointijärjestelmä laajeni viime vuonna koskemaan koko elintarvikevalvontaa. Ympäristökeskus julkaisi vuonna 2015 Luonnon tila Keski-Uudellamaalla 2014 -raportin ja Julkisten kiinteistöjen energiatehokkuuden parantaminen -hankkeen loppuraportin sekä KUUMA-kuntien ilmastotyöstä kertovan Internet-sivuston.

Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksella on hoidettavanaan laaja-alainen palvelukokonaisuus, vaikkeivat kaikki ympäristökeskuksen palvelut näyttäydykään, tai niitä ei huomaa omassa arjessaan. Toteamus siitä, että toimii myös silloin kun ei näy, pitää siis edelleen paikkansa. Ympäristökeskus toimii, kun esimerkiksi koulujen ja päiväkotien sisäilmaongelmat tai laittomat maankaatopaikat nousevat uutisotsikkoihin. Tämän kaltaiset asiat päätyvät usein julkisuuteen juuri ympäristökeskuksen toiminnan seurauksena.

Keski-Uudenmaan ympäristökeskus teki vuonna 2015 noin 245 000 euron positiivisen toiminta-katteen ennen yhteistoimintakorvausten palautuksia sopijakunnille. Positiivisesta tuloksesta noin 50 000 euroa saatiin koko henkilöstön viikon mittaisella pakkolomalla ja toinen 50 000 euroa isäntäkunnan perimättä jättämillä hallinnollisten tukipalveluiden kustannuksilla. Loput toimintakatteesta, noin 145 000 euroa, on ympäristökeskuksen toiminnallista säästöä.

Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen vuoden 2015 toimintaa sekä sen palveluiden kohdistumista ja liittymistä sopijakuntien toimintaan on esitelty yksityiskohtaisemmin viime vuoden vuosiraportissa ja vuosien 2009-2014 palveluista kootussa palveluselvityksessä. Vuosiraportti ja palveluselvitys löytyvät ympäristökeskuksen kotisivuilta.

Lisätietoja asiassa antaa ympäristökeskuksen johtaja Risto Mansikkamäki, puh. 040 314 2253, sähköposti etunimi.sukunimi@tuusula.fi.

Takaisin